Blogi

EtusivuBlogi

05.12.2013
Mestarien Klubi syömässä ja leffassa

Oceanin tiimiläisistä koostuva Mestarien Klubi vietti hauskan keskiviikkoillan aidolla Ameriikan meiningillä. 

 

Elokuvissa pari viikkoa sitten ensi-iltansa saanut Stallonen ja Ison Arskan tähdittämä Escape Plan päätyi tämänkertaiseksi Mestarien Klubin leffavalinnaksi. Jostain syystä Oceanilla on aina suosittu kyseisen kaksikon tähdittämiä elokuvaelämyksiä, joten valinta ei tullut kenellekään yllätyksenä! :D

Ennen leffaan menoa kuvut oli kuitenkin saatava kuperiksi, ja mikä olisikaan parempi pohjustus tulevalle leffarymistelylle kuin American Dinerin jenkkimurkinat. Olipa kuitenkin hyvä, että annokseen kuuluvat ranskikset sai pienestä lisämaksusta vaihdettua salaatiksi; muutenhan Oceanin tiimiläisten maine hyvinvoinnin ja terveyden edelläkävijöinä olisi saattanut kärsiä... ;) Toisaalta naurettua tuli niin paljon, että tehokkaat vatsalihastreenit tuli suoritettua kuin huomaamatta. Lopputulos oli siis joka tapauksessa plussan puolella.

 

Hamppari salaatilla... Ja Piia maistoi pekonia ensimmäistä kertaa vuosikausiin! Maistui!!

Itse leffahan oli aivan loistava kombinaatio huumoria, toimintaa, jännitystä ja tietenkin eritoten kahta kovaa kovista, Stallonea ja Isoa Arskaa!

 

Ocean Stonen Mestarien Klubi suosittelee!!

 

Here we come, Schwarzenegger!

Mikä ihmeen Mestarien Klubi?

Mestarien Klubi on Oceanin oma klubi, joka järjestää tasaisin väliajoin mukavia tapahtumia ja yhteistä tekemistä tiimiläisille. Klubiin päästäkseen on täytettävä kutakin tapahtumaa kohden asetetut kriteerit, jotka voivat liittyä esimerkiksi myyntimääriin.


Ocean Stonen blogi

Tämä on Oceanin tiimiläisten oma blogi. Riipustelemme ja raapustelemme tänne mitä milloinkin: juttuja tiimin ajankohtaisista tapahtumista, yritysuutisia, kuvamateriaalia arjen ja juhlan keskeltä sekä aivoituksiamme työstä ja tiimiläisyydestä.


Blogiarkisto
Parhaat
työkaverit
Palkitseva ura
huipputiimissä
Luotettava
työnantaja

Liity tiimiin -Hae töihin › 

Ocean Stone Instagramissa