Blogi

EtusivuBlogi

10.06.2017
Tinjan 1. vuosipäivä

Tampereen tiimissä seikkailevalla Tinjalla tuli täyteen ensimmäinen vuosi Ocean Stonella. Vuosipäivää juhlistettiin tietenkin asiaankuuluvin menoin!

 

Aurinkoinen Tinja on sitä ihastuttavaa ihmistyyppiä, kenen läsnäolo saa kenet tahansa hyvälle tuulelle. Tinja on esimerkillinen oceanilainen myös siinä suhteessa, että asenne on tiukasti kohdillaan ja uudet haasteet otetaan vastaan reippaalla otteella ja tavoitteet selkeinä. Myyntitehtävien parissa ensimmäisen työvuoden työskenneltyään Tinja on ottanut hoitaakseen myös yrityksen some-vastaavan pestin sekä siirtynyt hymyilyttämään asiakkaita asiakaspalvelun puolelle. 

 

Perinteisessä vuosipäiväpuheessaan Tinjan kiitteli työkavereita kuluneesta vuodesta ja kertoi, että Oceanin tiimistä on tullut hänelle kuin toinen perhe. Töistä saadut uudet opit ja taidot ovat niinikää olleet arvokas lisä kokemusreppuun. Erityiskiitoksen sai myös työnantajan joustavuus sekä henkilöstön toiveiden huomioiminen. Kiitoksena mahtavasta vuodesta Tinja sai lahjaksi kassillisen Ruohonjuuren terveysherkkuja, nams!

 

Timanttinen Myyntitiimi toivottaa Tinjalle onnea sekä timanttista meininkiä myös tuleville vuosille Oceanin tiimissä! 

 


Ocean Stonen blogi

Tämä on Oceanin tiimiläisten oma blogi. Riipustelemme ja raapustelemme tänne mitä milloinkin: juttuja tiimin ajankohtaisista tapahtumista, yritysuutisia, kuvamateriaalia arjen ja juhlan keskeltä sekä aivoituksiamme työstä ja tiimiläisyydestä.


Blogiarkisto
Parhaat
työkaverit
Palkitseva ura
huipputiimissä
Luotettava
työnantaja

Liity tiimiin -Hae töihin › 

Ocean Stone Instagramissa