Villen 9. vuosipäivä
Maanantaina 11.3. juhlittiin Villen 9. vuosipäivää Oceanin Timanttisessa Myyntitiimissä!
Huippumyyjä ja ennätyksiä useampaan otteeseen rikkonut Ville vietti jo yhdeksättä vuosipäiväänsä osana Oceanin Timanttista Myyntitiimiä. Ville on oikea myynnin ammattilainen ja moni tuoreempi tiimiläinen onkin saanut omalle uralleen vinkin jos toisen tältä myynnin konkarilta. “Kettu” on myös aina valmiina auttamaan oli kyse sitten firman tapahtumien talkoohommista, huulenheitosta taukotilassa tai uusien ja vanhojen tiimiläisten tsemppaamisesta. :)
Perinteisessä vuosipäiväpuheessaan Ville kertoi, että yhdeksän vuotta tuntuu ja kuulostaa todella pitkältä ajalta. Kun ajassa katsoo taaksepäin aika on kuitenkin kulunut hirmuista vauhtia ja kasvua on tapahtunut monella elämän osa-alueella. “Kettu” kuvaili sitä kuinka Oceanin tiimi muuttaa ihmisiä pysyvästi ja nimenomaan positiiviseen suuntaan. Tämä myynnin konkari onkin oman onnistumistarinansa lisäksi saanut olla osana monen muun tiimiläisen kasvua ja onnistumisia.
Vuosipäivän kunniaksi Villeä muistettiin tänä vuonna (pekonin sijaan) poikkeuksellisesti korkealaatuisella käsintehdyllä chorizolla ja hirvimakkaralla sekä Tappara-pyyhkeellä. Superfani tuuletti ja toivotti kaikille sinioranssia kevättä!
Oceanin Timanttinen Myyntitiimi onnittelee Villeä vuosipäivän johdosta ja toivottaa onnea ja menestystä myös tuleviin vuosiin Oceanin tiimissä! :)