Elettiin kesää 2008 ja olin nuori opiskelija vailla kesätyötä. Luin ammattikorkeakoulussa yritysviestintää, ja kahden vuoden opintojen jälkeen kaipasin pientä maisemanvaihdosta kesäksi. Tampere oli aina vaikuttanut mukavalta kaupungilta, ja halusin viettää siellä kesäni. Tarkoituksena oli muuttaa syksyllä takaisin Satakuntaan. Sain Ocean Stonelta kesätyöpaikan, tarjouksen josta en voinut kieltäytyä :D Tästä alkoikin pohdinta, että miten sen puolivälissä olleen AMK-tutkinnon käy – motivaatio kun opiskeluun tuli lähinnä ulkopuolelta, kun muut toitottivat, että kouluja pitää käydä.
Syksy tuli, ja työ vei mennessään. Olen tehnyt töitä koulun ohessa ja kesäisin 13-vuotiaasta lähtien, enkä missään aiemmassa työpaikassani viihtynyt näin paljon. Mielestäni silloin fiilis on kohdallaan, kun suorastaan unohtaa olevansa töissä. Kun kaikki kannustavat toinen toisiaan, jokainen voittaa. Ocean Stonea onkin aina kehuttu hyvästä ja tsemppaavasta työilmapiiristä, ja jokainen tiimiläinen on oma tärkeä osansa sitä kokonaisuutta.
Olen tehnyt myyntityötä nyt reilut 10 vuotta, ja oppinut enemmän itsestäni ja muista ihmisistä mitä koulussa ehkä koskaan oli mahdollista. Myynnissä parasta – jos pitäisi ykkönen valita – on se, että pystyn vaikuttamaan omaan työhöni oikeastaan kaikella mahdollisella tavalla. Ocean Stonella olen saanut omalla asenteellani ja ahkeruudellani päättää itse siitä, minkä verran haluan tienata, miten paljon haluan ottaa vastuuta yrityksen toiminnasta ja miten mukavaa työ ylipäätään on. Tässä työssä saat juuri sen verran, kun olet itse valmis antamaan itsestäsi. Monet kuvittelevat tietävänsä mitä myynti on työnä. Joillakin on sellainen kuva, että tuputetaan ihmisille väkipakolla jotain turhaa ja ylihinnoiteltua, ja siihen työhön mennään jos ei muuta satu irtoamaan sillä hetkellä. Niin ei kuitenkaan ole. Minulle tässä myyntityössä on kyse toisten ihmisten auttamisesta. Tarjoamamme tuotteet edistävät ihmisten terveyttä ja ovat sellaisia, joita itsekin käytän ja joita voin lämpimästi suositella. Lisäksi saan jakaa omaa ammatillista osaamistani eteenpäin myyntijohtajan roolissa. Kysymys on siis kaikesta muusta, kun mitä moni voisi puhelinmyyntityöstä kuvitella.
Kesäkuussa 2008 tiesin, että kaipaan haasteita ja haluan paljon. Juuri muuta en ymmärtänyt siitä, mihin olin ryhtynyt, millaiseksi tämä matka vielä osoittautuu. Kliseisesti sanotaan usein, että asenne ratkaisee. Se kuitenkin pitää täysin paikkansa. Itse kun on opiskelija-kesätyöntekijästä kasvanut myyntijohtajaksi, ja nähnyt muidenkin tiimiläisten kasvavan ja kehittyvän kuin silmissä, ei voi kun itsekin ihmetellä mikä on mahdollista, kun ihminen on itse motivoitunut ja saa ympäristöltä täyden tuen ja kannustuksen.
![]() Parhaat
|
![]() Palkitseva ura
|
![]() Luotettava
|