Arvot

EtusivuYritys » Arvot

OCEAN STONEN ARVOT:

 

OLET TÄRKEÄ!

Olemme kaikki yhtä tärkeitä tiimin jäseniä heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Teemme töitä sen eteen, ettei ketään jätetä tiimin ulkopuolelle tai aseteta eriarvoiseen asemaan. Jokaisen työ on arvokasta ja tärkeää.

AITOUS

Arvostamme erilaisuutta ja tiedämme, että jokaisella on omat heikkoutensa ja vahvuutensa. Meillä saa olla rennosti oma itsensä. Myös asiakkaat tulee kohdata lämpimästi ja aidosti, omina yksilöinään.

REHELLISYYS JA LUOTETTAVUUS

Työntekijöiden pitää pystyä luottamaan työnantajaan, ja toisinpäin. Molemminpuolinen luottamus syntyy siitä, kun asiat sujuvat sovitusti, jokainen kantaa vastuunsa ja mahdolliset ongelmatilanteet käsitellään suoraan ja rehellisesti.

YRITTÄJÄHENKISYYS

Vaikka työnantajilta ja työkavereilta saa työhön täyden tuen ja kannustuksen, halu onnistumiseen tulisi lähteä aina ihmisestä itsestään. Yrittäjähenkisyys tarkoittaa sitä, että tekee työnsä huolella ja ammattiylpeydellä, vaikkei kukaan olisi valvomassakaan.

 

KOULUTUS 

Vaikka pelkällä hyvällä asenteellakin voi päästä jo pitkälle, ei kukaan voi menestyä pelkän tuurin ja iloisen mielen varassa. Laadukas koulutus sekä mahdollisuus kehittyä niin pitkälle kuin intoa riittää on jokaisen tiimiläisen perusoikeus.

HAUSKANPITO

Voi kuulostaa kliseeltä, mutta näin asia meillä on: Töissä saa ja kuuluu pitää hauskaa! Vaalimme huumoria ja hyvää mieltä niin työajalla kuin sen ulkopuolellakin: saunailloissa, koulutusreissuilla, liikuntapäivinä, leffa- ja peli-illoissa, ravintolaillallisilla ja mitä nyt ikinä yhdessä keksimmekin.

 

Parhaat
työkaverit
Palkitseva ura
huipputiimissä
Luotettava
työnantaja

Liity tiimiin -Hae töihin › 

Ocean Stone Instagramissa

Ocean Stone Oy on palkittu

myyntialan työnantaja.